Luonnonhiekka 0-8 mm

Luonnonhiekka 0-8 mm on haluttua maanparannusainetta, sillä sen hiushuokoisuus on pieni ja se läpäisee hyvin vettä. Luonnonhiekalla voi ilmata sammaloitunutta nurmikkoa ja se on sopiva tuote kasvimaan kuohkeuttamiseen.

Valitse ensin pudotusvalikosta haluamasi toimituskoko tilataksesi tuotteen.





Luonnonhiekka 0-8 mm - raekoossa

Kaikki luonnonhiekat ja -sorat ovat peräisin luonnonharjuista. Suomen tunnusomaiset soraharjut ovat syntyneet jääkauden jälkeen, ja tunnetuin tällainen harju Suomessa on Salpausselän harju. Luonnonsoraa on käytetty kautta aikojen tien rakentamisessa sekä pohjustus- että pintamateriaalina, ja rakennusteollisuus on käyttänyt sitä betonin raaka-aineena. Hiekka on betonin tärkeä raaka-aine, sillä se sisältää hiekkaa noin 30-40 %.

Luonnonhiekkaa käytetään muun muassa puutarhassa maan pohjustukseen. Esimerkiksi nurmikon perustaminen savimaalle tarvitsee luonnonhiekkapatjan mullan alle. Patjan paksuus voi olla 10-20 cm riippuen korotustasosta ja siitä kuinka savinen maa on. Luonnonhiekkakerroksen avulla saadaan nurmiheinän juurille riittävästi ilmavaa tilaa, jotta ne saavat riittävästi ravinteita ja rakennettua vahvan juuriston. Luonnonhiekka 0-8 mm läpäisee hyvin vettä, joten kovallakaan sateella nurmikolle ei jää seisovaa vettä, mikäli myös nurmikkomulta on riittävän ilmavaa.

Luonnonhiekka 0-8 mm on haluttua maanparannusainetta, sillä sen hiushuokoisuus on pieni ja se läpäisee hyvin vettä. Luonnonhiekalla voi ilmata sammaloitunutta nurmikkoa ja se on sopiva tuote kasvimaan kuohkeuttamiseen. Kasvimaa kannattaa kääntää riittävästi, jotta jakeet sekoittuvat hyvin.

Tarvittavan määrän laskeminen

Luonnonhiekan tarpeen voi laskea etusivullamme olevalla laskurilla tai käyttämällä kaavaa (pinta-ala) x (tuotteen paksuuskerros). Esimerkiksi hiekalla täytetty alue on 5 x 5 m = 25 m^2 ja hiekkaa tarvitaan 20 cm:n kerros. Tarve on 25 m^2 x 0,2 m = 5 m^3.

Luonnonhiekkaa voi tilata irtotavara tai suursäkeissä.

Luonnonhiekan muita käyttökohteita

  • Luonnonhiekkaa 0-8 mm käytetään mm. sadevesiputkien ympärillä, sillä nimestään huolimatta, luonnonhiekka 0-8mm ei sisällä hienojakoista pölyä vaan sen raekoko alkaa noin 0,7 mm ylöspäin.
  • Luonnonhiekka 0-8 ja leikkihiekka 0-4 mm sorajalosteita voi käyttää kellarin korvikkeena. Kun säilöt maasta vedetyt juurekset, kuten porkkanan, palsternakan tai punajuuret sekä lantut hiekan sekaan, niin hiekka pidättää juuresten kosteutta. Säilytä juurekset esimerkiksi laatikoissa viileässä varastossa.
  • Luonnonhiekkaa 0-8mm käytetään yleisesti vanhojen talojen pihapiirissä. Ruskea-keltaisen värisävyn johdosta se soveltuu perinteiseen maalaismaiseman pihan pintamateriaaliksi.
  • Luonnonhiekka 0-8 mm soveltuu erittäin hyvin veden läpäisykyyn ja alustan joustavuuden johdosta hevosten päivätarhojen pintaan. Kannattaa kuitenkin varmistua ennen tilaamista, ettei hevoset syö hiekkaa! Tuote on miellyttävä hevosien kavioiden ja kenkien alla eikä se aiheuta kipuja kengittämättömille hevosille.
  • Voit myös rakentaa rantalentishiekkakentän luonnonhiekasta sen joustavan ominaisuuden johdosta. Tuote sopii oivallisesti lapsien pihakeinujen alle sekä alustaksi aina kun tarvitaan joustoa ja veden läpäisykykyä.
  • Tuote on myös ms. luokittelematon turvahiekka, eli sillä ei ole CE-luokitusta. Hiekan turvallisuudessa tärkein kriteeri on sen joustavuus ja irtonaisena säilyminen. Tukesin mukaan leikki- ja liikunta-alueiden turvahiekoille ja -sorille on olemassa vain ohjeelliset raekokovaatimukset. 

Valikoimistamme löytyy myös luokiteltu turvahiekka 1-8 mm.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä tuotteista

Leikkihiekka 0-4 mm

Hinnat alkaen 6.90 €
Tutustu

Turvahiekka 1-8 mm

Hinnat alkaen 55.00 €
Tutustu
 TOIMITUSTARJOUS

Kivituhka 0-6 mm sekaväri

Hinnat alkaen 6.90 €
Tutustu
Määrälaskuri

luonnonhiekka



Huomioithan, että laskuri ei huomioi tuotteen tiivistymistä