Kartiotuija
Kartiotuija Thuja occidentalis ’BRABANT’ on yleinen näky pihapiireissä esimerkiksi tuija-aitana. Tuijat sopivat muotonsa vuoksi kauniisti aidoiksi, mutta myös erilliskasveina pihamaalle. Ykkösmyynnistä saat kauniin vihreät kartiotuijat aina 80 cm taimesta 200 cm korkeaan yksilöön asti.
Kartiotuijan ja timattituijan ero
Kartiotuijan kasvutapa on leveämpi kuin timattituijan ja kartiotuija on enemmän havunvärinen kuin timanttituija. Timanttituija on siis kirkkaamman vihreä kuin kartiotuija. Timanttituija myös kasvaa hitaammin kuin kartiotuija.
Istuta kartiotuija havupuumultaan
Tarjoamme tuijille myös laadukasta havupuumultaa kasvualustaksi ja koristekatteeksi mänty- tai kaakaokuorikatetta. Suosittelemme käyttämään kuorikatetta noin 5-8 cm kerroksena istutuksen ympärillä, sillä se estää veden haihtumista ja pitää maaperän kosteampana ja ravinteikkaana. Brabant tuija on nopeakasvuinen kartiomainen tuijalajike, joka voi kasvaa noin 5-8 metrin korkuiseksi ja noin 2 metriä leveäksi. Kartiotuijalla mahdollistat kauniin tiheän aidan pihallesi. Tuijien toimittaja on Maisematukku Oy ja heillä on pitkä historia erilaisten kasvien ja taimien kasvatuksesta sekä maahantuonnista. Tuijataimet toimitetaan 4 kpl erissä.
Kartiotuijan kasvupaikka
- Menestymisvyöhyke I-V
- Kasvupaikan valo-olosuhteet aurinkoinen ja varjoinen
- Kasvualustan kosteusolosuhteet tuore-kostea
Kartiotuijan leikkaaminen
Kartiotuijaa voi ja kannattaa leikata vuosittain. Leikkausta ei kannata jättää väliin, sillä havukasveista leikataan aina vuosikasvu kerrallaan. Tuija-aita kasvaa tiheästi, kun sitä leikataan säännöllisesti, pienikin leikkaaminen aktivoi kasvin tuuheutumista. Leikkaamaton aita leviää hallitsemattomasti ja ränsistyy. Hyvä hetki leikkaukselle on keväällä, ennenkuin uusi kasvukausi alkaa. Myös keskikesällä heinä-elokuussa on otollinen aika leikata tuija-aita.
Aitataimien leikkaamiseen soveltuvat hyvin käsikäyttöiset ja pitkäteräiset oksasakset. Pitkän aidan leikkaamisessa sähkökäyttöinen aitatrimmeri helpottaa työskentelyä. Leikkaa havut lämpimällä säällä keväällä, jottei oksat jäätyessään viotu.
Havukasviaitaa kannattaa siis leikata jo heti istutuksen jälkeisenä vuotena. Kannattaa myös miettiä, mikä on haluttu aidan korkeus, pystytäänkö aita leikkaamaan kiipeilemättä. Hyvä huomioida tuijan valinnassa myös suojaako aita katseilta ja liikenteen pölyltä. Tontin maasto vaikuttaa myös kasvien valintaan ja maaston muoto.
Tuijan leikkaus
- Leikkaa havukasvien reunoja ja ulkonevia oksia, älä leikkaa kasvien välistä.
- Aidan alaosa kannattaa muotoilla levemmäksi kuin yläosa, tällöin alaoksat saavat myös valoa riittävästi.
- Kun aidan korkeutta halutaan kasvattaa nopeasti, leikkaa latva vasta kun se on halutussa korkeudessa.
Toimitus
Ykkösmyynnistä saat nyt kauniit kartiotuijat toimitettuna pihamaallesi suursäkkitoimitusten yhteydessä. Tarjoamme sinulle tuijien istuttamiseen korkealaatuisen havupuumullan sekä kuorikatteet istutuksen juurelle. Kun tilaat suursäkkitoimitusten yhteydessä, ei niistä synny erillistä rahtimaksua.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.