Karviainen Hinnonmäen Keltainen
Karviainen Hinnonmäen Keltainen, Ribes uva-crispa on hyvin talvea kestävä ja härmää sietävä marjapensaslajike. Keltakarviainen on nimensä mukaan isoja, keltaisia marjoja tuottava karviaispensas!
Marjan maku on pehmeä, ja sopivasti makean happoinen ja maistuu muuten lapsillekin! Keltainen, hieman soikea karviainen on puutarhassa aikaisin marjomassa, näitä marjoja maistellaan jo heinäkuussa.
Karviainen Hinnonmäen Keltainen ominaisuuksia
Karviainen on vahvasti ylöspäin kasvava taimi, mutta kasvaessaan tarvitsee tuentaa metallisella tai puisella kehikolla. Täysikasvuinen keltakarviainen on kooltaan noin 100 cm.
Karviainen kestää kuumuutta jonkin verran runsaan juuristonsa avulla, mutta istutusvaiheen jälkeen taimien kosteudesta tulee huolehtia riittävästi 1–2 vuoden ajan.
Karviainen Hinnonmäen Keltainen istuttaminen
Karviaistaimet istutetaan aurinkoiseen tai puolivarjoiseen paikkaan. Karviainen menestyy myös varjossa, mutta sadon määrään vaikuttaa auringonvalo. Karviaispensaat voidaan istuttaa loivaan rinteeseen, sillä se tekee juuriston syvemmälle kuin herukkapensaat.
Karviaistaimen kasvualusta on hyvä olla sopiva ravinteikas ja kalkittu. Me suosittelemme heti käyttövalmista luomupuutarhamultaa kaikkeen multaukseen hyötypuutarhassa.
Istuta
- Kaiva taimille istutuskuopat, jotka ovat syvyydeltään noin 40–50 cm
- Lisää kuopan pohjalle luomupuutarhamultaa 10–20 cm
- Istuta hyvin kastellut taimipaakut samaan syvyyteen kuin multapaakku tai hieman syvemmälle
- Lisää multaa riittävästi ympärille ja tiivistä kevyesti painalla multa taimen ympärille
- Kastele hyvin ja lisää mäntykuorike tai muu vastaava kate
Karviaistaimien vuosittainen hoito
- Karviaistaimet eivät kaipaa isoja huoltotoimenpiteitä. Leikkaa säännöllisesti kuolleet oksat ja vioittuneet oksat pois ennen silmujen puhkeamista tai satokauden jälkeen. Paras hetki leikata oksat pois on keväällä ennen silmujen heräämistä
- Lannoita maltillisesti keväällä marjalannoitteella. Syksyllä lannoita tarvittaessa sadonkorjuun jälkeen typettömällä lannoitteella, kuten syyslannoitteella
Keltaisen karviaismarjan käyttö
Karviaismarja on superfoodia parhaimmillaan! Marjat ovat isokokoisia, hieman soikeita ja pensas on helppo tyhjentää nopeasti marjoista. Karviainen Hinnonmäen Keltainen on piikikäs lajike, joten marjojen keräämiseen tarvitsee suojautua vaatteilla ja hansikkailla.
Käytä karviaismarjoja keittiössä
- Pirtelöt ja smoothiet
- Hillot ja hillokkeet, kuten chutney
- Pakasta marjoja pakastepusseissa, marjat pysyvät irtonaisina pakastimessa
Lisää käyttöideoita ja reseptejä löytyy Marttojen sivuilta.
Etkö löydä sopivaa lajiketta puutarhaasi? Ota Ykkösmyynnin Piha PT palvelu käyttöön. Me annamme sinulle asiantuntija-apua sopivissa hyötypuutarhan perustamiseen liittyvissä tuotteissa!
Arviot
Arvosteluja ei ole vielä. Ole ensimmäinen ja kirjoita arvostelu.